Uusi kirjastojärjestelmä Alma tulee

Kirjastojärjestelmä Alma korvaa vanhan Voyager-järjestelmän Taideyliopiston kirjastossa kesällä 2020.

Lähikuva serveristä.
Colossus Cloud, Pixabay

Taideyliopiston kirjasto ottaa käyttöönsä uuden Alma-nimisen kirjastojärjestelmän heinäkuussa. Alma on taustajärjestelmä tai palvelualusta, joka korvaa 20 vuotta kirjastossa käytössä olleen Voyager-järjestelmän. Alma on nykyaikainen SaaS-palvelu, ja sen toimittaa kansainvälinen Ex Libris -yhtiö.

Kirjasto on ollut mukana Lumikko-hankintakonsortiossa, joka kilpailutti järjestelmän vuonna 2018. Alma otetaan käyttöön konsortion kirjastoissa kahdessa aallossa: ensimmäinen aalto otti järjestelmän käyttöönsä vuodenvaihteessa, ja toinen aalto ottaa Alman käyttöönsä heinäkuussa 2020. Taideyliopiston kirjasto on mukana toisessa aallossa.

Uuden järjestelmän käyttöönotto edellyttää loppuvaiheessa paljon paikallista testaamista sekä kirjaston henkilökunnan kouluttautumista. Tästä syystä kirjaston asiakaspalvelun aukioloaikoja joudutaan supistamaan kesäkuussa, omatoimikirjastot ovat avoinna kiinteistöjen aukiolojen mukaan. Juhannuksesta elokuun alkuun kirjasto joutuu pitämään palvelunsa kiinni järjestelmänvaihdoksen takia. Myös koronavirusepidemia aiheuttaa edelleen muutoksia kirjaston aukioloon.

Arsca pysyy

Alma on taustajärjestelmä, eikä se suoraan näy loppukäyttäjille, vaan Finna-palvelu Arsca tulee jatkossakin olemaan Taideyliopiston kirjaston aineistojen hakukäyttöliittymä. Joitain muutoksia on kuitenkin luvassa.

Muutokset Arscassa tulevat liittymään ensinnäkin kirjautumistapaan Arsca-tiliin: yliopistolaiset joutunevat liittämään kirjastokorttinsa uudestaan Arsca-tiliinsä. Kirjaston muiden asiakkaiden kirjautumisessa Arscaan tulee myös tapahtumaan muutoksia. Myöskään omat suosikkilistat Arscassa eivät toimi järjestelmävaihdoksen jälkeen. Jo tehtyjen varausten siirtyminen automaattisesti uuteen järjestelmään on selvittelyssä.

Tiedotamme näistä ja muista muutoksista enemmän kevään ja kesän aikana.

Lisätietoja kirjastosta: lib@uniarts.fi.